perjantai 29. toukokuuta 2015

Miten poistaa pieniä häiriötekijöitä kuvasta?

4

Muutaman kerran on tullut kysymyksiä, joissa on pyydetty näyttämään miten poistan mm. riimunaruja kuvista. Ajattelinkin nyt näyttää hyvin yleisluontoisesti miten sen teen, ja samalla antaa teille eväitä käyttää samanlaisia kikkoja omissa kuvissanne. Esittelen postauksessa muutamia eri kikkoja, joita käytän ja sekoittelen poistaessania häiritseviä asioita kuvista, ja osaa voi käyttää isompienkin kohteiden poistoon.

Ohjelmana olen käyttänyt Photoshop Elementisä, Gimppiä en tällähetkellä omista enkä ole varma onko sinä ihan samoja toimintoja, mutta pienen googlettamisen tuloksella saman nimiset ja tapaiset työkalut löytyvät myös siitä ohjelmasta. Kannattaa siis koittaa onnistuuko.

Käytetyt työkalut ovat siis pääasiassa:
- Spot Healing Bruhs Tool
- Clone Stamp Tool
- Lasso Tool (pienien yksityiskohtien korjailussa, kuten esim. kuolaimet)

Lisäksi osa ihmisistä suoraan leikkaa pieniä paloja kuvasta ja peittää niillä tarvittavia alueita ja viimeistelee leikattujen palojen reunat siten, että ne eivät näy. Joskus tarvittaessa myös itse käytän tätä, mutta yleensä yllä olevien työkalujen kanssa kaikki sujuu ihan nätisti.

Esimerkkikuvaksi otin yksinkertaisen riimunarun poiston, jossa on myös käsi mukana.

Aloituskuvamme

Ihan ensimmäisenä otamme käyttöön Spot healing brushin. Se lötyy valikosta, ja elementissä näyttää laastarille. Gimpistä kannattaa etsiä nimellä (vie hiiri työkalun päälle niin sen pitäisi näyttää työkalun nimi). Valitettavasti suomennosta minulta ei löydy. Alavalikosta voi valita käytettävän brushin, koon ja tyypin. Tyyppinä minulla on yleensä "Content Aware". Myös muita asetuksia löytyy ja niitä kannattaa koittaa. Välillä tarvitsee myös erilaisia asetuksia. Itsekkin pitäis useammin vaihdella noita asetuksia, saisi aina välillä paremman tuloksen, mutta laiskana ei aina jaksa.



Brushilla maalataan haluttua aluetta sopivalla koolla (kannattaa ottaa esim juuri narun levyinen tai inan verran leveämpi brushi, bruhsin kokoahan saa muutettua kohdasta "Size"). Tätä jatketaan koko narun verran riimun renkaaseen saakka ja koko käsi.


Kun olette tämän tehneet, saatatte huomata kirkkaista väreistä tai suurista alueista jääneitä jälkiä. Esimerkiksi tuollaisen kirkkaan punaisen takin paikalle jää todennäköisesti punertava alue. Tällöin otetaan käyttöön Clone Stamp Tool, jolla kloonataan vierestä kuvan pikseleitä punaisen alueen päälle. Tämä toimii erityisen hyvin silloin, kun kuvan tausta on kokonaan pehmeä ja hyvin tasasävyinen, oikeanlaisen kloonauspaikan löytää helposti. Alla näkyy punaisella piirrettynä alue, jonka kopioin kulmassa näkyyvän punertavan paikan päälle. Tässäkin kannattaa testailla erikokoisia brusheja, mikä sopii tilanteeseen parhaiten ja mitkä kuvan osat näyttävät yhtenäiseltä kloonattuna toiseen paikkaan. Vältä kohtia, joista huomaa kloonauksen (esim joku tietynvärinen läntti rupeaa toistumaan moneen kertaan). Kannattaa myös kloonata läheltä korjattavaa paikkaa.


Alla kloonaus suoritettuna. Tämän jälkeen pientä hienosäätöä, jotta nuo ruskeat ja valkoiset ylimääräiset pisteet eivät näy.


Tämän jälkeen päästään riimun pyöreään solkeen. Koska se on niin ohut, ainakaan minulla Spot healing tool ei erota sitä erilliseksi, vaan yleensä poistaa palan narun mukana. Tässä kohtaa tarvitaan Lasso tool, jonka avulla kopioidaan pieni pala renkaasta, liitetään se kuvaan ja viimeistellään Spot healing toolilla.


Ensin tosiaan valitaan Lasso toolilla sopivankokoinen pala, tässä se on merkattu punaisella.



Kopioidaan ja liitetään se, Käännetään oikeaan paikkaan. yhdistetään layerit, jotta palaa voidaan muokata kuvan kanssa samaan aikaan.



Tämän jälkeen otetaan vielä Spot healing brush, säädetään koko todella pieneksi (niin, että brushi mahtuu hyvin renkaan metalliosan sisään, eikä osu ollenkaan reunoihin) ja korjataan yksityiskohdat, kuten se kun varjot eivät osu toisiinsa, sekä liitetyn palan ja lopun renkaan reunat. Ylemmässä kuvassa huolittelua onkin vähän jo tehty.


Tuloksena = riimunaru ja käsi poistettu kuvasta.

Samoja tekniikoita voidaan käyttää myös mm. riimun poistamiseen. Jatketaan saman kuvan kanssa. Alla käytetty pääasiassa Spot healing brushia. Alla olevassa kuvassa helpoimmat paikat on melkein jo tehty. yleensä turvan päälinen ja poski menevät suht mukisematta ja nätisti. Ongelmapaikat tulevat pään alaosassa.


Alaosaa tehdessä tarvitsee yleensä sitten jo Clone stamp toolia. Katsokaa esimerkiksi tuota nahanpalaa, joka on erikseen jäänyt tuonne pään alle. Koska se koskee sekä hevosen rajaa, että taustaa, ei spot healing osaa korjata sitä oikein. Tässä kohtaa ota Clone stamp brushi aika pieneksi sopivan kokoiseksi (osuu sekä hevosen päähän, että taustaan sen verran että molempia tulee mukaan) Valitse kloonattava alue ihan riimunpalan vierestä, ja tämän jälkeen asettele kloonattu pala siten, että hevosen pää jatkuu nätisti ja tee uusi linja nahanpalan peittämälle kohdalle. Sama juttu pitää tehdä posken alareunalle, kaarevat linjat ovat yleensä hieman hankalampia mutta kun menee tarpeeksi varovasti, tarkasti ja sopivan kokoisella brushilla se kyllä onnistuu.


Kun koko riimu on käsitelty näyttää kuva tältä, aivan kuin kaverilla ei sitä olisi ollutkaan. Pieniä virheitä tosin jää herkästi. Esimerkiksi turvan päältä voi tässäkin erottaa olleen riimun jos tarkasti katsoo. Mitä tarkempaa tekee, sitä paremman lopputuloksen saa.


4 kommenttia:

  1. Tästä oli hyötyä!

    Saanko kopioida bannerisi lempiblogini postaukseen, jos merkiksen tekijän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos hyödyt!
      Ja tottakai voit tuollaiseen tarkoitukseen banneria käyttää :)

      Poista