tiistai 29. syyskuuta 2015

Visitoimassa Veljekset Wahlstenilla 26.9

0

© Maisa Hyttinen
Mikä reissu! Tämän voinkin todeta heti postauksen alkuun. Siiri tehokkaana tyttönä järjesti jälleen kerran ihanan tapaamisen epämääräiselle porukalle bloggaajia, jotka valitsi tapahtumaan hakeneiden joukosta. Kohteena meillä oli itselle hieman tuntemattomampi Veljekset Wahlsten, josta toki olin kuulllut, mutten ikinä oikeastaan käynyt tai tutustunut sen enempää. Turun alueen porukan kanssa sovittiinkin sitten kimppakyytiä ja otettiin lauantai aamuna suunnaksi Wahlstenin myymälä Lahdessa.

Aikaisemmasta käymästäni tapaamisesta poiketen arvottiin jokaiselle bloggaajalle aihepiiri, jotta postaukset pysyisivät hieman erilaisempina. Minulla nyt ei tunnetustikkaan ole kovin loistava arpaonni, joten aiheeni oli ravivarustepainotteinen. Saatattekin päätellä, että aihe on tuottanut pienoista tuskaa ihmiselle, joka ei ole eläessään ravihommissa pyörinyt, ei edes kuullut niistä pahemmin mitään. Hyvä kun ravihevonen on joskus 10 vuotta sitten tullut nähtyä! Kovasti siinä sitten koitinkin ennen blogitapaamista löytää tietoa erilaisista ravivarusteista sun muista, mutta täytyy häpeäkseni myöntää, etten siitä huolimatta osannut kysellä asiasta tapaamislla mitään fiksua, vaikka mieli teki. Tosin paljon uutta kyllä opin!



Vaikka itse ravivarusteita en nimeltä tunnista (saatikka sitten ulkonäöltä, ei minusta ikinä ravivarusteiden tuntijaa taida tullakkaan), yhdestä asiasta Wahlstenin reissulla varmistuin, siellä ei laadusta tingitä ja tämä on ulkomailla asti huomattu. Yrityksen myynnistä nimittäin n.40% on ulkomaan vientiä ja varisinkin ravimaailmassa he ovat hyvin tunnettu brändi ympäri eurooppaa, ja heidän osaamiseensa, tuotteisiinsa ja laatuunsa luotetaan. Nahka, jota ravivarusteissa käytetään, on aina laadultaan mahdollisimman hyvää, ja mikäli moni ei vielä tiennyt niin Veljekset Wahlstenin toimintahan on täällä suomessakin lähtenyt nimenomaan ravivarusteista liikkeelle.

Nahkaa valmistusvaiheessa, näistä tulee raviohjaksia.
n. 1/6 liikkeestä, siellä oli kyllä valinnanvaraa jos jonkinlaista!

Sitä kenkien määrää! En ole eläessäni nähnyt yhtä paljon erilaisia kenkävaihtoehtoja.


Toinen vahvuus heidän varusteissaan on niiden jatkuva kehittäminen. Yritys ottaa jatkuvasti palautetta vastaan varusteistaan ja pyytääkin sitä ammattilaisilta. Näin saadaan tietoa varusteiden istuvuudesta ja toimivuudesta niin hevosilla kuin ihmisilläkin ja tarpeen tullen varusteiden muotoilua tai ominaisuuksia muutellaan. Esimerkiksi juurikin ravivarusteissa istuvuuden ja toimivuuden lisäksi on keskitytty myös helppoon huoltoon ja puhtaanapitoon, sillä mitä ymmärisin niin kova vauhti ja märkä keli saattavat yhdessä muovata varusteisiin herkästi pienen likakuorrutteen. Tälläkin hetkellä mallistosta lötyy mm. Timo Nurmoksen suunnittelujen pohjalta tehtyjä siloja (yksi raviaiheinne sana! vitsit olen pro), juurikin mahdollisimman hyvän istuvuuden ja käytännöllisyyden takaamiseksi.

Hevosten varusteiden lisäksi Wahlsten tekee lukusia tuotteita ravipuolella myös ihmisille. Ennen Whalstenilla käymistä en edes tiennyt, että jokaisella raviohjastajalla on uniikki puku. Käynnin aikana tämäkin asia kuitenkin selvisi, kuten myös se että Veljekset Whalsten myös tekee näitä pukuja mittatilauksesta. Ajopuvun tilauskaavakkeet ja ohjeet mittojen ottamista varten löytyvätkin heidän sivuiltaan. Onhan se nyt aika upeaa, että voi saada laadukkaan ja käsintehdyn tuotteen ihan kotosuomesta! Ihan hevosten nahkavarusteiden kohdalla, kuin ratsastajankin varusteiden kohdalla. Tällaiseen tulee törmättyä niin harvoin.



Ja loppuun pienenä paljastuksena, että tulevaisuudessa on ehkä mahdollista saada esimerkiksi blingbling kirjailtuna hevosen nimi esimerkiksi rintaremmiin. Wahlstenille on juuri hankittu ns. "blingbling-kone", jolla kirjontaa on nyt testattu ratsujen satulahuopiin. Vielä on testissä miten nuo blingit saataisiin pysymään ravureiden kovassa vauhdissa ja vaativassa varusteidenkäytössä mukana.

Haluankin esittää suurensuuret kiitokset Veljekset Wahlstenille hyvin opettavaisesta tutustumiskerrasta heidän yritykseensä ja nahan maailmaan! Kuulin paljon asioita, joista en ennen tiennyt hölkäsen pöläystäkään, ja nyt on olo jälleen paljon viisaampi. Iso kiitos myös Siirille tapahtuman järjestämisestä!

Käykää ihmeessä kurkkaamassa Wahlstenin internet sivuilta heidän kuvastonsta, josta löytyvät laajasti kaikki heidän tarjoamansa ravi- ja ratsutuotteet, ja ehdottomasti käykää tutustumassa w-profile nettikauppaan, josta löytyy kaikkea ihanaa ratsuhevosille!

Käykää myös tutustumassa muiden paikalla olleiden bloggaajien postauksiin, siellä kattavampaa tietoa mm. nahasta, ratsastajan ja ratsujen uutuuksista sekä kaikkea muuta mielenkiintoista! Kiitokset mahtavasta seurasta siis: MaisaHenu, Aino, Idde, Jolanda, Jilla, Moona, Essi, Emilia, Anniina, Liinu


maanantai 14. syyskuuta 2015

Estekisat, KAKE 5.9

11


Parin viikon kisakuvaustauon jälkeen oli mukava lähteä taas reissun päälle, ja mikä parasta, pääsi kuvaamaan ns. "kotiseuran" kisoihin. Joskus aikoinani seuraan liityin, ja koska tarvetta vaihdolle ei ole ollut, niin siellä ollaan kirjoilla edelleen. Kyseiset estekisat olivat osa seuran järjestämää kisaviikonloppua: Showjumping@higvillage ja Dressage@highvillage. Olinkin ajoittanut alkuperäistä kuvaussuunntelmaani niin, että pääsen tähän kisaviikonloppuun ainakin toisenä päivänä, mutta pääsin kuin pääsinkin molempina päivinä. Estekisoihin tulin jonkin verran myöhässä omien ratsastelujen takia ja kuvasin Lounais-Suomen aluemestaruusluokan, jokeriluokan (ensimmäistä kertaa eläessäni), sekä pari seuraluokkaa. Pieni huoli sateesta oli kokoajan, mutta varsinkin lauantaina aurinko porotti kuin viimeistä päivää, eli kuvata saatiin ilman sateita. Sunnuntaina jouduin kuvaamiset sitten koululuokkien kanssa jättämään kesken alkavan sateen vuoksi, mutta koulukisat tulevat sitten omaan postaukseensa.


Ensimmäisenä kuvia aluejoukkuemestaruuksien suorituksista, saavuin paikalle juuri ennen luokan alkua, ehdin vähän katsella rataa ja sitten pitikin jo kuvata. Seuraakin sain luokan ajaksi, joku oli paikallislehdestä tullut paikalle kuvaamaan luokan ja tekemään haastattelun jostakusta ratsastajasta. Olikin mukavaa kun hän tuli siihen samalle paikalle kuvaamaan kuin minä ja siinä sitten juteltiin kuvaamisesta koko luokan ajan. Oli todella virkistävää vaihtaa kokemuksia, vaikka itse on tällainen sunnuntaikuvaaja. Pohdittiin miten erilaisia näkemyksiä kuvaamiseen voi olla, hän kertoi kuvista jotka oli itse kokenut vaikuttaviksi joillain kursseilla käytyään ja käytiin läpi kuinka erilaisista prosesseista se kuva voikaan syntyä (ainakin näin ohimennen, ei siinä nyt mitään kovin syvällisiä oikein voinut jutella), ja kuinka juuri esimerkiksi urheilukuvauksessa lajituntemus vaikuttaa kuvaan hyvinkin paljon. Iso kiitos siis hänelle! Oli ihan hurjan mielenkiintoinen jutusteluhetki.






Mestaruusluokan jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni kuvaamaan jokeriluokkaa. Hauskaa vaihtelua, mutta samalla yllättävänkin hankalaa. Ei sinäänsä temponsa takia, nopeisiin tilanteisiin on esteitä kuvatessa pitänyt tottua, mutta se kun et tiedä mitä ratsastaja aikoo hypätä. Kun jokaisen esteen voi mennä kumpaan suuntaan tahansa ja missä kohtaa tahansa. On se aika arvailua, ja riippuu ihan tuurista kenen radasta saa kivoja kuvia ja kenen radasta ei. Onnekseni monet hyppäsivät muutaman esteen aika "vakiotavalla", ja näin lähes jokainen ratsukko saatiin kuvattua. Tämän lisäksi kun sain yhdestä suosikkiesteestäni hyvän kuvan, niin koin luokan kuvaamisen suhteellisen onnistuneeksi.

Tämä siis tuo suosikki esteeni. Oli puomit sun muut aseteltu niin hauskasti ja todella erikoisella tavalla normaaliin esteeseen verrattuna.
Normaalisti en pidä takaviistosta otetuista hyppykuvista. Tämä este jätti kuitenkin sen verran tilaa hevosen "eteen", siten että koko hevonen näkyy. Tämän vuoksi annoin itselleni luvan testata takaviistokuvaa.


Alueluokkien jälkeen oli jäljellä vielä muutama seuraluokka. Näistä kuvasin kaksi pienintä, jonka jälkeen auto ja kotiinlähtö kutsuivat. Väsmys alkoi olla aikamoinen, aamulla luulin etten koko kisoihin pääse luvatun sateen takia, joten olin ottanut tallille varmuuden vuoksi pelkän kameran mukaan, en mitään eväitä. Oman ratsastuksen jälkeen kun päätinkin lähteä paikalle tuli vasta puolen välin jälkeen mieleen, etten ole syönyt mitään. Onneksi kanttiinissa oli vielä yksi panini jäjlellä! Sen voimalla mentiinkin sitten koko päivä, eli voitte uskoa ruoan maistuneen kotiin päästyäni.





sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Taivasta vasten

6

Larnon kuvia osa 2.







Joskus kuvatessa on myös hauska huomata, kuinka nopeasti hevosen ilme vaihtuu. Seuraavat 3 kuvaa on otettu samasta kohtaa, muutaman minuutin sisään toisistaan. Muistuttaa taas siitä, kuinka nopea näiden eläinten kanssa saa välilä olla.







perjantai 11. syyskuuta 2015

Kuplia ja auringonvaloa

34

Huom. varaudu kuvatulvaan, sillä en vain osannut valita!

Herätyskello soi klo 5:20 aamulla. Ollaan Henun kanssa sovittu Larnolle kuvaamiset, vähän projektia sekä tavallisempia kuvia, ja mikä parasta, päätettiin ehtiä aamuauringon säteisiin. Ihan ei meinaa uni lähteä silmästä, mutta pääsen kuin pääsenkin ylös sängystä herättämättä poikaystävääni ja matkaan hiljaiseen aamuun. Sinänsä tosin hauska, että taisin oikeasti olla aika unessa aamulla kun autoon astuin, sillä en muista automatkasta lähestulkoon mitään. Mutta tallille tullessa näin kyllä heti, että jes tänään onnistutaan, oli ne tallin maisemat sen verran upeita. Eli eikun Late kuntoon ja kuvaamaan.

Kuvattiinkin sitten muutamassa eri paikassa. Käytimme koivuista tiekujaa, avarampaa maisemaa, peltoa, sekä ihan sattumoisin löydettiin paikka, jossa vastavalo oli parhaimmillaan ja teki kuville taikojaan. Osa kuvista oli toki aika samanlaisia toistensa kanssa, mutta pyrin vähän niitä karsimaan pois ja jättämään jäljelle parhaita. Joten nyt 10 käsittelytuntia myöhemmin on aika esitellä teille erä nro1 näistä kuvista. Vielä olisi n. 30 kuvaa edessä sekä puoliksi hylättyjen läpikäynti, mutta nämä ovat hieman tavallisempia pää- ja edustuskuvia.


Ja tottakai heti ensimmäiseksi oma suosikkikuvani kuplakuvista. Tämän tosin suuri osa on saattanu instagramistakin jo bongata. Omana silmään siinä vain on jotakin vangitsevaa, useassa muussa kuvassa Late ja kuplat eivät tuntuneet olevan minkäänlaisessa vuorovaikutuksessa, toisin kuin tässä.


Tämä harmillisesti suurena ollut ihan supertarkka. Silti pidin siitä.
Hyvä kuplapoika vahtii joka kuplaa!

Kuplien lisäksi otetimme muutamia tavallisempia pääkuvia ja kokokuvia hiekkatiellä. Näissä pellolla ollut sumu lähti liikkumaan kohti tietä, joka loi omaa tunnelmaansa kokokuvaan. Sumu ei sinänsä näy, mutta kun katsoo tarkkaan huomaa sen pehmentäneen hevosen taustaa.


Kun kuplakuvat oli otettu tältä osin lähdimme etsimään toista kuvauspaikkaa. Ensin suunnattiin omenapuiden katveeseen, mutta jouduin toteamaan ettei se paikka toiminut. Omenapuiden jälkeen ei heti keksitty missä sitä kuvattaisiin seuraavaksi, mutta kun aurinko ilmestyi puiden taakse, ja loi säteensä sumun lävitse, oli paikka selvä. Vaikka jokainen kuva epäonnistuisi, oli pakko päästä kuvaamaan vasten näitä näkyviä säteitä. Jos ei yritä, ei ikinä voi onnistua. Ja seuraavassa tämän yritelmän tuloksia. Muutama kuva on normaaliväreissä, mutta innostuin hieman käsittelyn aikana, ja osa kuvista sai ylleen hyvinkin erilaiset sävyt kuin normaalisti. Kaikkein jännintä oli huomata, kuinka osa kuvista näytti normaalisävyisenä aika huonoilta, mutta kun käänsin ne hieman poikkeaviksi, alkoi kuva toimia ihan eritavoin.

Monesta kuvasta versioita oli jopa neljä. Tässä muutama esimerkki. Ensimmäinen on täysin normaalisävyinen, toinen creamtone.

Taianomaisempaa tunnelmaa.



Kun hetki oltiin kuvattu, lisättiin tähänkin maisemaan vielä muutama kupla. Turhaa tai ei, siellä nuo nyt ovat luomassa hieman lisää tunnelmaa, ja herättämässä hevosen mielenkiintoa vielä muutamaa kuvaa varten.





Kun postaus aloitettiin yhdellä suosikeistani, päättyy se myös yhteen suosikeistani.
Mahtoiko jokin kuva iskeä teidän lukijoiden silmään?
Onko jokin kuva, josta haluaisitte nähdä ennen/jälkeen versiot? :)

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Kuvaaja kameran edessä

10

Suurin osa varmasti tietääkin, että itsekkin harrastan hevosia muutenkin kuin kuvaten. Tämäkin blogi aloitti aikoinaan tavallisena ratsastuskoululaisen/vuokraajan/liikutusapulaisen blogina, mutta loppujenlopuksi itselle tuntui luonnollisemmalta vaihtaa kuvaamiseen ja siihen liittyviin aiheisiin. Siispä blogi uudistui, mutta jätin vanhemmatkin postaukset olemaan. Hirveästi en yleensä heppaelämästäni selittele enää, mutta minusta tuntuu, että tämä postaus sitä vaatii.

Vaikka elämässäni on ollut hyvinkin tärkeitä hevosia, ohimennen näistä voi mainita Ronin ja Sandron, joista Roni aikoinaan täällä blogissakin esiintyi, olen nyt muutama vuosi sitten törmännyt tammaan, jonka tulen muistamaan. Tämä tamma on Ida, joka on postauksissa nykyäänkin esiintynyt muutamien pääkuvien muodossa. Koska tammasta on muodostunut minulle näiden muutamien vuosien aikana todella tärkeä, oli vain luonnollista että jossain vaiheessa halusin ikuistaa meidät yhdessä kuviin. Tuntuu hullulta, että vaikka olen viimeaikoina itse kuvannut muistokuvia hevosista ihmistensä kanssa, en itse ole sellaisia ennen teettänyt. Ehkä eteen ei vain ole tullut sellaista kaviokasta, johon tämä tarve olisi kohdistunut riittävän suurena. 



Yleensä en itse viihdy kameran edessä, pikemminkin vain sen takana, mutta tämä asia sai kuvaajan kerrankin siirtymään linssin kohteeksi. Toki myönnän, että minua jännitti. Eikä vain sen takia, että olen itse kameran edessä, vaan koska halusin kuvien niin kovin onnistuvan. Ida täytti tänä vuonna 22, on vielä loistavassa kunnossa ikäänsä nähden, ja tuollaisessa kunnossa sen halusin ikuistaakkin. Avuksi tähän hommaan pyysin Maria, sillä tiesin että hän ei vain voi epäonnistua, sen verran on tämän naisen kanssa kuitenkin kisoja kierretty että toisen kuvaustaidot aika hyvin jo alkaa tuntea. Ja voin myös sanoa, että näistä kuvista olen hänelle varmasti ikuisesti kiitollinen.

Kuvattiin tallin viereisellä pienellä metsätiellä, jonka jälkeen siirryttiin myös ratsastuskuviin. Tässä kohtaa täytyy myöntää, että vaikka maasta otetut kuvat onnistuivat hyvin, niin ratsastaessa kuskia jännitti niin paljon, ettei siitä tullut yhtään mitään. Ratsastuskuvia otetaan siis vielä joskus uudestaan ja niitä ei tässä postauksessa vielä tule näkymään (todennäköisesti kuvataan jonkin valmennuksen yhteydessä, jotta kuskin on aivan pakko keskittyä). Tiellä otettuihin kuviin mukaan sain itseni ja Idan kanssa vielä mieheni, mikä kruunasi koko kuvaussession. Näitä "perhepotretteja" ei tosin netissä nähdä, poikaystäväni ei blogin puolelle ymmärrettävästi halua päätyä, mutta nämä kuvat ovat itselle niitä tärkeimpiä.






Tähän viimeiseen sain luvat poistaa itseni sekä tausta-aidat kuvasta, kiitos mari <3 ida näyttää huimalta tässä!

Ikuistakaa ihmeessä teille tärkeitä asioita, itse aijon jatkossa aktivoitua ja tehdä näin enemmänkin. Jäävät ne tärkeät muistot itselle säilöön.

Postauksen kaikki kuvat © Mari Soiniitty / Valokuvaus Mari Soiniitty -> FB