lauantai 31. lokakuuta 2015

Blogiexpo!

8

Olin tuossa hieman aikaa sitten aika hämmentynyt. Ihan tavallisesti istuskelin lueskelemassa tenttiin, kun facebookkiin tuli viesti Suvililjalta. Hän tiedusteli, mikäli haluaisin lähteä mukaan blogiexpoon pitämään paikkaa/pientä pöytää hänen kanssaan bloggaavana hevoskuvaajana. Ideana olisi olla paikalla, jutella kuvaamisesta kiinnostuneiden kanssa ja mahdollisesti koittaa auttaa kuvaamiseeen liittyvissä ongelmissa paikalle saapuvia kyselijöitä. Meitä saa siis tulla moikkailemaan, mikäli paikalle sattuu!

Vaikka meillä ei mitään sen ihmeellisempää ohjelmaa ole aikataulutettuna sinne (toki saa ehdottaa, mutta paras taktiikka on varmasti tulla vain kyselemään!), niin sovittiin että otan koneen + mahdollisesti toisen näytön mukaan, keräilen joitakin käteviä kuvia matkaan ja voin vinkkailla/näyttää miten teen noita kuvamanipulaatiojuttuja ihan livenä. Tuolta toiselta näytöltä voi sitten katsella projektin etenemistä ilman, että täytyy koittaa kurkkia olkani yli. Toki onnistumiselle ei ole aina takeita. Noiden kuvanmuokkaushässäköiden onnistumisprosentti kun on siinä 50% paikkeilla, ainakin näin vapaasti arvioituna. Omasta puolestani koneellani, ohjelmillani sekä paikalle varaamiani kuvia käyttäen saa hommaa paikanpäällä myös koittaa, mikäli aikaa vain riittää :)

Susanna taas on lupautunut kertomaan kiinnostuneille valokuvaamisesta 4H yrityksenä. Itseäni ainakin kiinnostaa, ja jos kukaan ei sitä häneltä tule kyselemään niin minä itse ainakin ajattelin tentata häntä muutamasta asiasta!

Ja jottei tuo meidän "ständi", vai miksi sitä pitäisikään kutsua, näytä pelkästään johtosotkulta, niin sovittiin ottavamme jotakin kuvamateriaaliakin paikalle mukaan. Muutama päivä sitten lähtikin parit valokuvatilaukset menemään ja näistä valitsen sitten mitä tuon paikanpäälle mukaan. Olisin noita kuvia halunnut tilailla enemmänkin, mutta tuli nyt jo sen verran hintavaksi se tilaus, että pitää katsella myöhemmin uudelleen kuvien lisäteettämistä. Kuvien jatko käyttö expon jälkeen on vielä hieman kysymysmerkki, mutta enköhän noille jotain kätevää keksi.


Kuinka moni on muuten harkinnut paikalle lähtemistä?

lauantai 24. lokakuuta 2015

Silta

6


Alkuperäisesti tämäkin meinasi olla mustavalkoinen. Kunnes onneksi muutin mieleni, omasta mielestä pieni väritys toi tähän kuvaan lisää tunnelmaa. On muuten jännä, vaikka tämä kuva näyttää siltä, että sitä on todennäkösiesti käsitelty vähiten, niin näin ei suinkaan ole. Itse kahden kuvan yhdistely oli kyllä ihan suht nopea homma, mutta ne esivalmistelut. Kokosinkin muutaman havainnollistavan kuvan siitä, miten sain kuvaan tuollaisen hevosen.

Kun rupesin miettimään tätä kuvaa jouduin toteamaan ettei minulla ole varmaan yhtäkään suoraan soveltuvaa pystyynnousukuvaa. Itseasiassa pystyynnousukuvia minulla ei taida muutenkaan olla kovinkaan monta. Muistin kuitenkin yhden kuvan, joka sattuu tosin olemaan esteradalta, mutta ajattelin että yrittänyttä ei laiteta, joten aukaisin kuvan elementsiin ja rupesin töihin.

Lähtökuvana toimi seuraava otos:


Melkein huokaisin tuskasta, en ikinä ole joutunut poistamaan hevosen päältä yhtä paljon tavaraa. Olinkin jo lähes varma etten tulisi onnistumaan, mutta päätin kuitenkin yrittää. Pienen hakemisen jälkeen paikkailu alkoi kuitenkin sujua ja tuloksena oli seuraava kuva:

tässä pientä viimeistelyä ei olla vielä tehty, eli hieman on vielä kesken.

Olin aivan mielettömän riemuissani päästyäni tähän saakka. Kunnes tajusin että tarvitsen hevoselle takapuolen.. Onneksi minulla sattui olemaan samasta tilanteesta useampi kuva. Lähdin siis kohti seuraavaa vaihetta, eli kokonaista hevosta. Seuraava kuva toimi pohjakuvana ja kopioin siitä punaisella merkityn alueen jonka liitin yllä olevan kuvan kanssa yhteen.


Tästä sai sitten jonkin aikaa tuskailla muunmuassa hännän kanssa. Alkuperäistä liitoskuvaa en muistanut tallentaa, joten loin nopeasti uuden kuvan, tämän vuoksi se ei ole ihan yhtä hyvä kuin alkuperäinen. Käsittelin myös koko hevosen taustan taivaan väriseksi, jotta hevonen olisi myöhemmin helppo irroittaa taustastaan, tai mahdollisesti helpompi käyttää jossain muussakin tarkoituksessa.

edelleen viimeistelyä vailla

Tämän rupeaman jälkeen olikin sitten aika helppo homma liittää hepo taustaan ja ruveta siitä vääntämään alussa nähtyä kuvaa. Tässä vielä kuva suoraan liitoksen jälkeen ja lopullinen kuva. Välissä on lisäilty väriä, muuteltu valotuksia, käytetty vähän brusheja, heppaa on viimeistelty (kuten esim suojat on otettu pois) ja muuta pientä hommaa.


perjantai 23. lokakuuta 2015

Tumma taivas

9

Kuvanmuokkauspostaus 2/3, yksi on vielä tulossa tämän jälkeen.


Samalla kertaa, kun tein edeltävää kuvanmuokkausprojektia, kaivelin muitakin mahdollisia taustakuvia sekä hevoskuvia käsittelyn kohteeksi. Esiin hyppäsikin tämä taustalla näkyvä metsikkömaisema (muutaman muun maiseman lisäksi, tämä ei siis jää viimeiseksi kuvaksi), jonka olin ottanut panorointiharjoitusten yhteydessä ja idea iski. Ei sen kummempi, kuin: "tähän on saatava musta hevonen", ja siitä sitten lähdin kuvaa rakentamaan. Välivaiheita ei taaskaan ole, joskos sitten seuraavasta muistaisin jotakin välivaihetta tallentaa.

Idealtaanhan tuo on aika samanlainen kuin valkeakin versio, vaikkakin sen valkean plussapuolena on kuvassa oleva ihminen. Tässä kun on jälleen kerran vain ja ainoastaan tuo hevonen. Jälleen kerran kuva kannattaa avata suuremmaksi, jotta sen näkee kunnolla. Varsinkin nämä panoroidut kuvat pienenevät tähän blogitekstin esikatseluun niin roimasti, että laatu kärsii.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Häilyväinen valkea

8


Mikä otsikko? Miksi tuota kuvaa kutsuisi?
On muuten välillä yllättävän vaikea otsikoida näitä kuvanmuokkausjuttuja. Tällä kertaa nimi ei kuitenkaan tullut itseltä, vaan lähimmältä ihmiseltä, mutta pidin sitä suht osuvana. Kuva syntyi tiistai iltana, kun oli pakko päästä tekemään jotain muuta tenttilukemisen kylkeen. Tämä muokkailu on yllättävän terapeuttista hommaa silloin kun ei itse pääse tallille.

Kuva on yhdistetty kahdesta kuvasta. Toinen kuva (pohjakuva) on vuonna 2013 otettu kuva, jossa ihminen on valmiina. Tähän päälle yhdistin sitten tänä vuonna otetun kuvan valkeasta hevosesta ja siitä se sitten lähti. Lopputulos vastaa aika hyvin sitä mitä hain, toki se on paljon tönkömpi kuin visiot pään sisällä (kuten aina, kun ajatus ja taidot ei kohtaa ihan täydellisesti..).

Jos kuvasta haluaa nähdä jotakin muuta kuin suhmuraa, kannattaa se avata isommaksi.
Muuten, kuvaaja kuvake sivupalkissa toimii nykyään. Sain vihdoin jotakin tekstiä aikaiseksi sinne.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Kun koiria hyppäsi kameran eteen

6

1

Ensimmäinen, vai peräti toinen kerta kun oikein tarkoituksellisesti kuvaan koiria. Muutamaan otteeseen tätä ennen on tainnut ihan satunnaisesti tultu räpsäistyä kuva tai kaksi jostakin koirasta epämääräisessä tilanteessa. Kuitenkin kun ystäväni ilmaisi toivomuksensa vielä joskus saavansa heidän perheensä koirista kunnollisia kuvia, tartuin oitis haasteeseen. Ei ainakaan nolottaisi niin paljoa, mikäli mokaisin kuvat aivan täysin, kun kuvauskohteiden omistaja on kuitenkin tuttu. Kameralle oli siis esiteltävänä neljä nelijalkaista, joista pitäisi kuvia saada. 

Koska kuvaaminen oli hyvin extempore päätetty ja lähtö oli muutaman minuutin varoitusajalla (olin lähdössä Raumalta kohti Turkua ja ystäväni asuu tässä reitin varrella, joten ajateltiin että mikä ettei sitten vaikka samantien, kun ohi olen tulossa) meni suunnitelma suurinpiirtein näin: mennään johonkin kivaan paikkan, koitetaan saada perhoskoiraperhe jotenkin samaan aikaan kuvaan ja sen jälkeen kuvataan vielä Shiba Inu tyttö erikseen. Hieman siinä oli tekemistä ja kolmaskin käsipari olisi todennäköisesti tullut jälleen hyödylliseksi, mutta selvittiin yllättävänkin nätisti.

Pyydänkin pientä anteeksiantoa kuvien "oikeellisuuden" kannalta, minulla ei ole mitään käryä oikeaoppisista koirakuvista! Eli mentiin ihan testauspohjalla. Onneksi ei tarvinnut kaikkia liikkeessä koittaa kuvata, nuo pienet olivat nimittäin aika vikkeliä käännöksissään. Kuvia ei ole vielä kaikkia käyty läpi, mutta tässä näitä ensimäisiä käteen sattuneita otoksia.

2

3
4

4

5

6

7

Ja lopuksi vähän harvinaisempaa materiaalia, meikäläinen se siellä yrittää kovasti tasapanoitella.
Pariin otteeseen meinasin jo lähteä kaatumaankin, mutta onneksi pysyin pystyssä.
Kokoajan tuli nimittäin mietittyä että mitäs sitten jos humahdan tuonne lampeen...
olisi ollut varmasti entinen kamera siinä kohtaa käsissä.

Kuvien numerointi tuli nyt kokeiluun. Itse en ikinä ole pitänyt tuosta numeroinnista, mutta helpottaako se kuvien katsomista/niistä kertomista? Mikäli se kovasti helpottaa, niin voisin ruveta tuota käyttämään, muuten se saa jäädä pois.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

lauantai 17. lokakuuta 2015

Kuin uljas musta konsanaan

11

Seuraavaksi olisi vuorossa pikkufriisi Albertin kuvien jälkiosat, ne mitä oikeasti vähän yritettiinkin kuvata. Pitänee myöntää, että ihan kokonaan jo unohdin etten näitä ole julkaissut, mutta parempi se myöhään kuin ei milloinkaan. Matka oli arvoisensa, olen kuviin yllättävänkin tyytyväinen vaikka kuvaustilanteet eivät olleet maailman helpoimpia.

Osassa kuvia on käytetty normaalista poikkeavaa kalustoa. Runko on kaikissa sama, mutta normaalin 70-200mm f2.8L putken sijasta pikku 40mm f2.8 STM pääsi hevoskuvauksen saralla tositoimiin ja käyttöön. Itse näen pienen eron laadussa, mutta ei omaan silmään ole niin hirmuinen, että se jotain haittaisi. Osa kuvista omissa visioissani vaati hieman laajempaa kuvakulmaa, mitä tuolla pikkukaverilla lähdin sitten hakemaan.











maanantai 12. lokakuuta 2015

lauantai 10. lokakuuta 2015

Mä leikin et oon tuotekuvaaja - Sponsored by Veljekset Wahlsten

4

Siirin järjestämällä Veljekset Wahlsten tapaamiselta lähti kotiin myös muutama tuote. Pitkään olin jo haaveillut uusista ratsastuskengistä, vanhat kun alkoivat nauraa jo hieman joka saumasta, mutta noiden kenkien suhteen satun vain olemaan äärettömän nirso. Ikinä en tunnu löytävän kenkiä, jotka omaa silmää tai jalkaa miellyttäisivät. Voitte siis kuvitella, että lähes hypin riemusta kun löysin vihdoin kengät, jotka miellyttivät silmää ja sopivat minun omituisen mallisiin jalkoihini. Kyseessä on Equi Comfort kengät, jotka löytyvät myös Wahlstenin kuvastosta (kuvaston löytää täältä). Nämä kengät valitsin siis omaksi sponsorituotteekseni. Hauskaa myös sinänsä, että nämä sopivat yhteen saappaideni kanssa, niissä on myös tuollaiset ihanat narut edessä! Mukavaa on myös se, että nämä kengät on helppo laittaa jalkaan takaa löytyän vetoketjun takia. Ainoa asia mikä jäi harmittamaan oli se, etten sitten samalla kertaa tullut ostaneeksi näihin sopivia saappaanvarsia (myös yhdet ratsastushousut jäivät mielen perukoille kummittelemaan), nyt ollaankin kaverin kanssa suunniteltu uusio reissua Lahden liikkeeseen, sillä tykästyin paikkaan niin kovasti. Josko reissulla nro2 tulisi sitten ne saappaanvarretkin mukaan ja ystäväni harkitsee myös näiden samaisien kenkien hankkimista, hänkin nimittäin tykästyi niihin kovasti.

Noiden kenkien kylkeen hankin myös uudet ratsastushanskat, kesämallit tosin, kun vanhat olin käyttänyt jo aivan loppuun. Kyseessä on Horse Comfortin perus mustat hanskat, jotka ehdin tuossa jo koeajaakkin. Voinkin todeta, että ovat päällä kuin toinen iho, sekä pitävät erittäin hyvin. Minulla ainakin tuppaa ohjat usein liukumaan kädestä (nyrkit kiinni ja jne...), mutta näiden kanssa sain paljon kivemmin pidettyä ohjat käsissä. Suosittelen!

Kolmanneksi kotiinviemiseksi hankin tulevasta mallistosta erittäin lämpimän tuntuisen huivin. Huivi ei tule minulle tallikäyttöön, vaan ihan tavalliseksi käyttöhuiviksi. Se sopii väreiltään erittäin hyvin talvitakkiini, ja koska olin paremman huivin puutteessa muutenkin, en vain voinut jättää tuota tilaamatta. Se oli niin ihanan pehmoinen ja pitkä, saa kunnolla kierrettyä lämpöä kaulan ympärille!

Jos ei itse pääse Lahteen saakka vierailemaan, kannattaa käydä täältä kurkkaamassa lähimmät wahlstenin tuotteiden jälleenmyyjät. Suurin osa tuotteista löytyy myös jälleenmyyjiltä!

Ei muuten ollut ihan helppoa koittaa ottaa tuotekuvia tällä kertaa! Olisi ollut mukava saada esimerkiksi noista kengistä kuvaa kun itse on ratsailla, samoin hanskoista, mutta kun itse on aina se joka kuvaa niin harvemmin sitä löytyy ketään kuvaamaan omia kuvia. Päädyin siis vähän erilaiseen ratkaisuun ja kuvailin kuvat yksinkertaisesti kotona valkoista seinää vasten. Ei sekään ihan helppoa, sisätiloissa valkotasapainot heittelee aina ihan metsään ja valo ei millään meinaa riittää. Muutamaan kertaankin tuli ajateltua kuinka kätevä sellainen pikkuinen kotistudio olisi.




Tämä huivi on tosiaan vasta tulossa, sillä se oli vasta saapuva tuote. Innolla odotan sitä!
Varsinkin nyt kun kaikkialle tuli yhtäkkiä kovin kylmä.

Onko moni muu shoppaillut Wahlstenin tuotteita viimeaikoina?
Itselle tosiaan jäi muutama tuote kaihertelemaan takataskuun, pakko ne on varmasti jostain käydä noukkimassa vielä mukaan!